Minulla on sellainen pulmatilanne, että haluaisin kirjoittaa ainakin kahdeksasta kirjasta, mutta silloin ei pitäisi olla niin tiukuttavan perinpohjainen kuin yleensä olen. Muutoin en pääse ikinä lukemaan uutta. Neuvottelen nyt asiasta hetkosen minäni leppoisamman puolen kanssa.
- Lyhennä, kerro vain tärkein! Pari kolme riviä per kirja.
- Okei, mutta vaikeaa se kyllä minulle on.
- Yritä!
- Mutta kuvia haluaisin kuitenkin ottaa...
- No, pistä muutama kirja samaan kuvaan.
- Täältä pesee!
![]()
Näille kirjoille on yhteistä tyylillinen upeus.
Asko Sahlbergillä on värikäs kieli hienoine metaforineen, näin on myös romaanissa Haudallasi Adriana. Pitkään yksin elänyt Daniel vuokraa piharakennuksensa romanialaiselle Adrianalle, kirjan nimi kertoo, mitä tapahtuu. Kyseessä on moraalia tarkasteleva rikos- ja rakkausromaani.
Israelilaisen David Grossmanin romaani Hevonen meni baariin vie lukijan standup-klubille yhdessä keski-ikäisen tuomarin kanssa, jonka hänen täysin unohtamansa lapsuudenystävä on kutsunut seuraamaan esitystään. Esitys saa yhä vakavampia sävyjä ja vie keskelle lapsuuden tragediaa. Kirja loppuu, kun esitys on loppunut ja kutsun tarkoitus "haluan että näet minut" on täyttynyt. Valtava kielellinen vyörytys, osuva rytmitys ja koomisen ja traagisen taianomainen yhdistelmä.
Brasilialaisen Luiz Ruffaton romaani Lissabonissa muistin sinut on yhdestä pitkästä monologista koostuva kertomus. Kirjailija on purkanut vain vähän editoiden neljänä iltapäivänä äänittämänsä Brasiliasta Portugaliin muuttaneen nuoren miehen kertomuksen, kyseessä siis dokumentilta kuulostava fiktio, ja jakanut puhetulvan kahteen osaan: Kuinka lopetin tupakanpolton ja Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen. Pisimmät virkkeet ovat puolentoista sivun mittaisia. Olen aiemmin lukenut samalta kirjailijalta romaanin Rutostihevosia. Tykkään.
- No niin ensimmäinen kimara valmis. Mitäs sanot Leppoisampi?
- Bravo! Pidä vaan lyhyenä edelleen.
![]()
Tässä on yksi vanha kirja ja kaksi uutta, yksi suomalainen ja kaksi anglosaksisen maailman edustajaa.
Henry Parland oli 1920-luvun lupaus suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa. Valitettavasti hän kuoli aivan liian varhain, 22-vuotiaana vuonna 1930. Romaani Sönder julkaistiin 1966 ja suomennettiin vasta 1995 nimellä Rikki. Romaani kuvaa tilannetta, jossa nuori kirjailija muistelee kuollutta naisystäväänsä kehittäessään valokuvia hänestä. Kirjan alussa on motto:Tämä teos saattaa olla Proust-plagiaatti. Vaikutteita löytyy, ja kirja kuvaa aikaansa teollisen ajan ja kaupunkielämän ihailuineen. Nuoret helsinkiläiset tapaavat kahviloissa, käyvät elokuvissa ja autoajeluilla ja kokevat jo aavistuksen maailman muuttumisesta.
Tim Walker on Suomi-vävy, opettaja ja suomalaisen koulun kehuja. Kirjan nimi on Lost in Finland, joka voidaan ymmärtää parillakin tapaa.
Lupsakkaan amerikkalaisen tavoin Walker sopeutuu nopeasti ja on jo tarinansa lopussa oppinut marjanpoimijaksi ja vierastaa jatkuvaa tervehtimistä ja How are you -hokemista, kuten me muutkin.
Kirjan kiehtovin anti minulle on suomen kielen tarkastelu täsmällisenä viestinnän välineenä. Kun englannin kielessä on 'computer', niin suomessa on 'information machine', tietokone. Meillä on myös 'below writing' (signature), 'tooth doctor' (dentist), 'work instrument' (tool), 'food list' (menu) jne.
Fiona Bartonin kirja The Widow on psykologinen dekkari pienen tytön katoamisesta ja rikoksen pitkittyneestä selvittämisestä. Ihmisen mieli on mestari keksimään selityksiä silloin kun totuus on liian vaikea kohdata. Kirja koukutti, kuten pitikin, ja lopussa koin surua ja myötätuntoa.
![]()
Lopuksi kaksi äitiyden alusta omakohtaisesti kerrottua tarinaa.
Rachel Cuskin kirja A Life's Work ja Helmi Kekkosen kirja Olipa kerran äiti.
Kekkosen kirja on raporttimaisempi, Cuskin kaunokirjallisempi.
Cuskin kirja on kuin trilleri, siinä on vaaran tuntua; miten tässä käy, selviääkö kirjailija imettämisen vaikeudesta ja univelasta, saako hän enää koskaan olla "vapaa kuin ennen"? Entä jaksaako hän sen ajan yli, jolloin lapsi on oppinut liikkumaan ja on kuin pieni villieläin, jota on seurailtava koko ajan ja pelastettava vaaroilta.
En nyt ole varsinaisesti kohderyhmää näille kirjoille (heh), mutta koin kirjoissa kuvatun hyvin tuttuna ja kun Cuskin kirja oli kesken, niin yhtenä aamuna jopa heräsin huolestuneeseen oloon luullen puoliunessa olevani vielä nuori äiti. Mikä helpotus, kun muistin ikäni ja tilanteeni!
- Siinä. You did it! Ja nyt voit palauttaa noita kasoja kirjastoon. Muista jättää Cusk ja Barton, ne ovat omiasi. Oliko se nyt niin vaikeaa kirjoittaa lyhyesti?
- Oli (huokaus).
- Good girl. Huomenna saat ostaa uuden Pajtim Statovcin.
- Jippii!
- Lyhennä, kerro vain tärkein! Pari kolme riviä per kirja.
- Okei, mutta vaikeaa se kyllä minulle on.
- Yritä!
- Mutta kuvia haluaisin kuitenkin ottaa...
- No, pistä muutama kirja samaan kuvaan.
- Täältä pesee!
Näille kirjoille on yhteistä tyylillinen upeus.
Asko Sahlbergillä on värikäs kieli hienoine metaforineen, näin on myös romaanissa Haudallasi Adriana. Pitkään yksin elänyt Daniel vuokraa piharakennuksensa romanialaiselle Adrianalle, kirjan nimi kertoo, mitä tapahtuu. Kyseessä on moraalia tarkasteleva rikos- ja rakkausromaani.
Israelilaisen David Grossmanin romaani Hevonen meni baariin vie lukijan standup-klubille yhdessä keski-ikäisen tuomarin kanssa, jonka hänen täysin unohtamansa lapsuudenystävä on kutsunut seuraamaan esitystään. Esitys saa yhä vakavampia sävyjä ja vie keskelle lapsuuden tragediaa. Kirja loppuu, kun esitys on loppunut ja kutsun tarkoitus "haluan että näet minut" on täyttynyt. Valtava kielellinen vyörytys, osuva rytmitys ja koomisen ja traagisen taianomainen yhdistelmä.
Brasilialaisen Luiz Ruffaton romaani Lissabonissa muistin sinut on yhdestä pitkästä monologista koostuva kertomus. Kirjailija on purkanut vain vähän editoiden neljänä iltapäivänä äänittämänsä Brasiliasta Portugaliin muuttaneen nuoren miehen kertomuksen, kyseessä siis dokumentilta kuulostava fiktio, ja jakanut puhetulvan kahteen osaan: Kuinka lopetin tupakanpolton ja Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen. Pisimmät virkkeet ovat puolentoista sivun mittaisia. Olen aiemmin lukenut samalta kirjailijalta romaanin Rutostihevosia. Tykkään.
- No niin ensimmäinen kimara valmis. Mitäs sanot Leppoisampi?
- Bravo! Pidä vaan lyhyenä edelleen.
Tässä on yksi vanha kirja ja kaksi uutta, yksi suomalainen ja kaksi anglosaksisen maailman edustajaa.
Henry Parland oli 1920-luvun lupaus suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa. Valitettavasti hän kuoli aivan liian varhain, 22-vuotiaana vuonna 1930. Romaani Sönder julkaistiin 1966 ja suomennettiin vasta 1995 nimellä Rikki. Romaani kuvaa tilannetta, jossa nuori kirjailija muistelee kuollutta naisystäväänsä kehittäessään valokuvia hänestä. Kirjan alussa on motto:Tämä teos saattaa olla Proust-plagiaatti. Vaikutteita löytyy, ja kirja kuvaa aikaansa teollisen ajan ja kaupunkielämän ihailuineen. Nuoret helsinkiläiset tapaavat kahviloissa, käyvät elokuvissa ja autoajeluilla ja kokevat jo aavistuksen maailman muuttumisesta.
Tim Walker on Suomi-vävy, opettaja ja suomalaisen koulun kehuja. Kirjan nimi on Lost in Finland, joka voidaan ymmärtää parillakin tapaa.
Lupsakkaan amerikkalaisen tavoin Walker sopeutuu nopeasti ja on jo tarinansa lopussa oppinut marjanpoimijaksi ja vierastaa jatkuvaa tervehtimistä ja How are you -hokemista, kuten me muutkin.
Kirjan kiehtovin anti minulle on suomen kielen tarkastelu täsmällisenä viestinnän välineenä. Kun englannin kielessä on 'computer', niin suomessa on 'information machine', tietokone. Meillä on myös 'below writing' (signature), 'tooth doctor' (dentist), 'work instrument' (tool), 'food list' (menu) jne.
Fiona Bartonin kirja The Widow on psykologinen dekkari pienen tytön katoamisesta ja rikoksen pitkittyneestä selvittämisestä. Ihmisen mieli on mestari keksimään selityksiä silloin kun totuus on liian vaikea kohdata. Kirja koukutti, kuten pitikin, ja lopussa koin surua ja myötätuntoa.
Lopuksi kaksi äitiyden alusta omakohtaisesti kerrottua tarinaa.
Rachel Cuskin kirja A Life's Work ja Helmi Kekkosen kirja Olipa kerran äiti.
Kekkosen kirja on raporttimaisempi, Cuskin kaunokirjallisempi.
Cuskin kirja on kuin trilleri, siinä on vaaran tuntua; miten tässä käy, selviääkö kirjailija imettämisen vaikeudesta ja univelasta, saako hän enää koskaan olla "vapaa kuin ennen"? Entä jaksaako hän sen ajan yli, jolloin lapsi on oppinut liikkumaan ja on kuin pieni villieläin, jota on seurailtava koko ajan ja pelastettava vaaroilta.
En nyt ole varsinaisesti kohderyhmää näille kirjoille (heh), mutta koin kirjoissa kuvatun hyvin tuttuna ja kun Cuskin kirja oli kesken, niin yhtenä aamuna jopa heräsin huolestuneeseen oloon luullen puoliunessa olevani vielä nuori äiti. Mikä helpotus, kun muistin ikäni ja tilanteeni!
- Siinä. You did it! Ja nyt voit palauttaa noita kasoja kirjastoon. Muista jättää Cusk ja Barton, ne ovat omiasi. Oliko se nyt niin vaikeaa kirjoittaa lyhyesti?
- Oli (huokaus).
- Good girl. Huomenna saat ostaa uuden Pajtim Statovcin.
- Jippii!