Minulle on aina tullut Mark Levengoodista mieleen hymypoika, siis sellainen jolle annetaan koulussa palkinnoksi kipsipää, koska hän on hyvä kaveri, iloinen, sovitteleva ja viisas.
Levengood on mies, joka katsoo vaikeuksia huumorin läpi. Vasten auringon siltaa -kirja (2015) on saanut takakannessa määrittelyn "kepeästi vakavia tarinoita".
Olen lukenut kaikki Levengoodin aiemmat pienet proosakirjat, joiden nimet hän on ottanut suomalaisista tangolauluista. Olen lopultakin herännyt laittamaan tagit tuohon blogin sivuun, joten siitä löytyy, ja voin palvella teitä näinkin - tässä klik.
Olen Levengood-fani. Muutama vuosi sitten Levengoodilla oli oma haastatteluohjelma TV1:llä Levengood Suomesta. Katsoin sitä ihastuneena. Miten joku voi olla niin ystävällinen! Levengood pitää Suomesta ja halusi tehdä ohjelman juuri suomen kielellä, vaikka se on hänellä ruotsia ja englantia heikommin hallussa.
Levengood on syntynyt USA:ssa, ja hänellä on amerikkalainen isä. Lapsuutensa hän asui Suomessa suomenruotsalaisena ja muutti 80-luvulla Ruotsiin, jossa hänet tunnetaan myös toimittajana ja juontajana. Hän on haastatellut usein kuninkaallisia ja on hovin luottotoimittaja.
Levengood on naimisissa kirjailija, koomikko, muusikko Jonas Gardellin kanssa. He ovat olleet yhdessä kolmisenkymmentä vuotta, ja heillä on kaksi lasta.
Kirja alkaa muistoilla ensimmäisistä kokemuksista työssä Tukholmassa sairaala-apulaisena. Silloin Ruotsissa oli suomalaisnuoria kesätöissä ja suomalaisia maahanmuuttajia tehtaissa. Myös moni puliukko oli suomalainen.
Muita aiheita hymypoikamme tarinoissa ovat lapsuus ja nuoruus, opiskelu Dramatiska Institutetissa, omituiset sukulaiset, vanhuus, kirjainyhdistelmälapset (ADD jne, siis erityislapset), tekniikan kehitys. kokemukset Unicefin lähettiläänä, kouluvierailut, juontajana oleminen, julkkiksien elämä, suomalaiset naiset (ihania!). Ainakin nämä ja siinä sivussa paljon muuta.
Kaiken kivan ja kevyen ohessa käy selväksi, että kirjailijan lapsuus ja nuoruus oli ongelmallista aikaa ja että myös Ruotsissa on yhä edelleen sukupuolisia vähemmistöjä vihaavia henkilöitä. Levengood ei anna näiden asioiden musertaa itseään, vaan löytää niistäkin positiivisen puolen.
Vastoinkäymiset ovat hirveän kiinnostavia. Harvat asiat ovat yhtä kekseliäitä kuin vastoinkäymisten ottamat muodot elämässämme.
Juuri vioista ja säröistä näemme toisemme.
Suomalaisesta äidistä selviäminen karaisee elämää varten. On yleisesti tiedossa, että äiti imetti meitä ja tupakoi samaan aikaan, ja jos häneltä sattui putoamaan tuhkaa lapsen päälle, hän puhalsi sen iloisesti ja huoletta pois tupakansavulla. Yhtä hyvin tunnetaan tarina siitä, kuinka hän kyllästyi meihin ja sanoi:"Leikitään piilosta. Menkää piiloon."
Ja me kaikki juoksimme piiloon ja istuimme vaatekaapissa ja hihitimme. Ja odotimme. Ja lakkasimme hihittämästä. Ja odotimme.
Hän ei tullut koskaan.
Kun äiti ei oikein osaa olla äiti, niin siitäkin löytyy hyvä puoli: oppii selviytymään, sillä eihän myöhemminkään elämässä kukaan etsi, vaan ihan itse pitää löytää itsensä.
Harva sukupuoliseen vähemmistöön kuuluva laskee leikkiä seksuaalisesta suuntautumisestaan. Levengoodilla on varaa siihenkin.
Hän tapaa kuntosalin pukuhuoneessa miehen, jonka stereotyyppinen homovinoilu suututtaisi aika monta sen kohteeksi joutunutta ja jopa sivusta seurannutta, mutta ei Levengoodia.
"Vai niin", hän sanoo ja kietaisee pyyhkeen ympärilleen, "sinä olet täällä. Sittenpä ei kannatakaan pudottaa saippuaa suihkussa." Hän hymyilee lupsakasti ja tallustelee suihkuhuoneeseen.
Levengood päättelee, että tuo nyt on taas tuota tiettyä ronskia ystävällistä miehistä puheenpartta ja tarkoittaa ilmeisesti sitä, että tästä ihraisesta lihapallerosta olisi hauskaa tulla nähdyksi halun kohteena.
Jos päädyn suihkussa hänen viereensä, kai minun pitää sitten luoda muutamia kohteliaan himokkaita katseita, vaikka se epäilemättä korventaakin silmiäni, koska minulla on niin sairaan hyvä miesmaku.
Levengoodin tapa tarkastella asioita yksinkertaisesti on älykästä ja viehättävää. Hän pohtii tuttuja väittämiä ja on tarpeen tullen valmis kumoamaan ne.
Joku reipas ihminen on sanonut, ettei koskaan ole liian myöhäistä saada hyvää lapsuutta. Kaikkea sitä kuulee.
Levengood näkee, että ovi lapsuuteen on vääjäämättä lukossa, se pysyy sinä, mitä se oli, mutta lapsuuden kauhuihin on mahdollista oppia suhtautumaan vähemmän kipeää tekevästi.
Minun pitää aikuisena päästä vapaaksi lapsuuden tuskasta ja pelosta, silloin sillä pilkallisesti irvistävällä karjulla ei ole mitään saumaa. Yritäpäs kiusata minua, helvetin sika, niin katsotaan kuka soittaa teurastajalle.
Aina on liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.
Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen aikuiselämä.
Tälle ajatukselle skoolaamme mansikkamehulla Muumipappa-kesämukissa, joka on niin juhannusta ja niin Levengoodia.
 |
| Ilon Wiklandin kuvituksen harmaampia sävyjä; tukholmalaisia puliukkoja, jotka auttoivat Markia tärkeässä asiassa. |
Olet valoisa ihminen. Olet oikeaa juhannuspoika! En sano juhannusmies, koska se tuo mieleen grillaamisen ja muun arkitouhun. Juhannuspoika sen sijaan kerää metsämansikoita heinänkorteen apilaseppele päässä. Juhannustyttökään ei häärää hikkisenä keittiössä vaan uittaa varpaitaan rantavedessä ja lukee kirjaa laiturilla. Tämä selitykseksi siltä varalta, että joku syyttäisi minua pojuttelusta. Sellaiselle Sinä Mark nauraisit hyväntuulisesti ja sanoisit, että kaikkea sitä kuulee.
En yhtään ihmettele, että eräs tuntematon miljonääri testamenttasi hulppean merenrantahuvilansa Sinulle ja pienelle perheellesi, koska oli saanut niin paljon iloa aurinkoisuudestasi tv-shown isäntänä. Siellä te asutte Jonas, lapset ja Sinä, lahjatalossa, koska olette sen ansainneet.
Ihmeitä tapahtuu sille joka hymyilee!
--------
Lähden jo nyt juhannusreissuun, muuttoapulaiseksi. Palailen juhannuksen jälkeen ja silloin pistän liikkeelle haasteen, jonka nimeksi tulee Eläköön essee! Alkakaa jo miettiä, minkä esseekirjan haluatte esitellä.
Juhannusiloja!
