Helsingin Sanomien viime sunnuntain esseessä valtiotieteiden tohtori, sosiologian dosentti Linda Hart käsittelee sukupuolen käsitettä ja sen hämärtämisen mukanaan tuomia ongelmia.
"Haluan sanoa kaikille nuorille, erityisesti omaa sukupuoltaan moninaisesti ilmaiseville: kahdesta sukupuolesta puhuminen ei ole vihapuhetta."
Tämän päivän lehdessä sukupuolen ja seksuaalisuuden aiheita teoksissaan käsittelevä kuvataiteilija Susa Tyrniluoto arvostelee Hartin esseetä yksipuolisuudesta. Tyrniluodon mielestä mitään selkeitä rajoja ei ole, vaan jokaisen pitäisi voida itse määritellä oma sukupuolensa.
"Sukupuoli on bimodaalinen ilmiö, joka ilmenee kaksijakoisena ainoastaan sukusolujen kohdalla."
Bimodaalinen ilmiö. Mutta eikö ne sukusolujen aikaansaamat kaksi huippua sitten ole merkittävästi jakava tekijä? Mikä muu jakaisi ihmisnisäkkäitä yhtä paljon kuin heidän sukusolunsa, jotka muovaavat heistä erilaisia sekä ulkonäöltään, monilta fyysisiltä ominaisuuksiltaan että psyykeltään?
Tyrniluodon mielestä jaot heteroihin, homoihin ja lesboihin nojaavat liiaksi selkeään jaotteluun.
Entäs sitten transsukupuoliset? En tiedä ketään heistä, joka olisi halunnut itselleen jotain hämärää identiteettiä. He ovat juuri siihen kyllästyneitä, kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen ja pyrkivät saamaan selkeästi sen oikean, ainakin ulkoisten tunnusmerkkien, vaatteiden yms. osalta, fyysisen minän toteuttaminen leikkauksineen ei aina ole niin helppoa, eivätkä kaikki sitä edes halua.
Ääriliberalismi saa aikaan vain pahaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asioiden edistämisessä kuten kaikessa muussakin.
Katsokaa, mitä Amerikassa tapahtuu reagointina ääriliberalismin aikaansaamiin ilmiöihin! Uudet asetukset vievät kehitystä hurjasti taaksepäin.
Ja nyt huomautan, että en puhu mistään kuplasta käsin, kaikkein vähiten äärioikeistolaisuuden kuplasta. Tuon ajatuksiani julki ajattelevana ja havainnoivana ihmisenä.
Kun jotkut ääriliberalistit alkoivat väittää, että kouluissa sorretaan uskonnollisia vähemmistöjä ja alkoivat tehdä hölmöjä ehdotuksia koulujen käytänteisiin, niin sehän johti siihen, että nämä vähemmistöt alkoivat saada osakseen vihaa ja ennakkoluuloa riippumatta heidän omista asenteistaan. Monella muuta kuin kristinuskoa tunnustavalla ei ole mitään sitä vastaan, että heidän lapsensa näkevät miten Suomessa toteutetaan uskontoa.
Miettikää, olisitteko itse muualle muuttaneina kiinnostuneita kohdemaan perinteistä, myös uskonnollisista. Itse ainakin olisin ja olen ollut, vaikka en ole kovin pitkään muualla asunutkaan.
Toimin työaikanani kymmenisen vuotta elämänkatsomustiedon opettajana ja pidän sitä ainetta erittäin hyvänä oppiaineena, jonka toivoisin myös olevan kaikkien yhteinen oppiaine.
Yhteinen eettinen oppiaine ei tietenkään tarkoittaisi sitä, että pitäisi sulkea silmänsä oman yhteiskunnan valtauskonnolta tai jopa vihata sitä tai että pitäisi nähdä kaikki nyt vähemmistössä olevat katsomukset enemmistöuskontoa parempina.
Minusta kodit ja uskonnolliset yhteisöt vain sopivat paremmin oman uskonnon opettamiseen kuin kaikille yhteinen koululaitos.
Lasten kasvatuksessa ääriliberalistinen näkökulma on korostanut lapsen vapautta valita ja päättää itseään koskevista asioista ikään kuin lapsi olisi yhtä kypsä kuin aikuinen. Hän ei ole. Lapsen rajoittaminen antaa hänelle turvaa ja varmuutta ja opettaa häntä tulemaan toimeen maailmassa. Ilman tukea monimutkaiseen maailmaan heitettynä lapsi pelkää ja oireilee.
Kouluissa, joissa ei ole selkeitä sääntöjä ja johtajuutta myös opettajat oireilevat, uupuvat ja vaihtavat alaa.
Jätän tuon työotsikkoni vaihtamatta. Hei, älkää viitsikö! Tämä on niille, jotka itsetehostuksen vuoksi ryhtyvät ajamaan asioita, joista eivät edes tiedä mitään.
Samoin niille, jotka liittyvät kuoroon, koska haluavat olla moderneja ja oikeassa kuplassa.
Entä jos kuuntelisi asiantuntijoita heidän väheksymisensä sijaan ja ajattelisi asioita omilla aivoillaan. Ei sillä väliä vaikka olisi yksin mielipiteineen tai vaikka tulkittaisiin väärin. Tärkeintä on, ettei kadota itseään.