Nauratti kun osuin kuvagalleriaani selatessa kuvaan kirjakassista, jonka kyljessä oli teksti 'My weekend is all booked'. Monet viikonloppuni ovat ennenkin olleet kirjoille varattuja, kuinkas muuten, mutta lukemiselle on ollut paljon kilpailevaa toimintaa. Joskus olen jopa arvellut, että minun toivotaan olevan hieman sosiaalisempi.
Nyt olisi kirjatoukan kukoistusaika, mutta miksi siitä ei osaa kuitenkaan nauttia aivan täysillä? Huolen vuoksi tietenkin. Ei voi tietää, miten tämän viruksen kanssa käy, kauanko se myllää ja tuleeko heti uudestaan, kun alamme hyvässä uskossa rientää tapaamaan toisiamme. Aina kun luen siitä, mitä alahengitysteihin päässyt covid-19 tekee, saan silmieni eteen kuvan lasten Olipa kerran elämä -videosta, jossa omat hyvisvalkosolut ryntäävät pahisbakteerien kimppuun taistelemaan.Yksi asia, mitä en tajua koronatiedonannoissa on selitys siitä, miten suojamaskit eivät suojaa itseä, mutta niitä on käytettävä toisten vuoksi. Miten niin eivät muka suojaa itseä? Eikös se homma toimi molempiin suuntiin? Jos kaikki suojaavat toisia itseltään, niin saavathan he samalla itsekin suojaa niiltä toisilta kanssaihmistensä suojelijoilta. Olen huomannut usein aukkoja loogisessa ajattelussani, joten kertoisiko joku, mitä olen ymmärtänyt tässä väärin.
Asiasta toiseen hyppiäkseni, toissapäivänä 9. huhtikuuta oli suomen kielen päivä, se lähes unohtui medioissa koronan ja kiirastorstain teemojen alle.
Minua ärsyttää nykyään englanninkielisten tv-ohjelmien nimien puolittainen ääntäminen, viimeisimpänä Masked Singer, jota kuulee äännettävän 'maasked singer', vaikka se ed-loppu pitäisi ääntää t:ksi, 'maaskt'. Miksei sitten ihan vaan lyhyellä a:lla 'masked', jos sen muuten ääntää kirjoitusasun mukaisesti? Ja miksi 'feispuuki', miksei 'fasepuuki', jos ei kerran 'feisbuk'!
Muutoin olen sitä mieltä, että kielet ovat kansainvälinen asia, ei niitä tarvitse hirveästi varjella ja lainat vain piristävät kieltä. Minusta lainasanat saa myös nopeasti suomalaistaa, jukurtti on parempi kuin jogurtti.
Amélie Nothomb käsittelee kirjassaan Life Form muiden teemojen ohessa kirjeiden kirjoittamista. Hän käy paljon kirjeenvaihtoa kirjojensa lukijoiden kanssa ja tutustuu näin mitä erilaisimpiin ihmisiin. Hän sanoo, että kun kirjeessä antaa pienen osan elämästään toiselle, niin tämä lukiessaan kahdentaa sen ja omassa vastauskirjeessään moninkertaistaa ja niin edelleen. Omien ajatusten jakaminen ja niillä pallottelu ovat eräänlaista fissiota, joka antaa iloa ja merkitystä, tai ainakin merkityksen illuusion. Nothombin mukaan sillä ei ole niin väliä, merkitys tai merkityksen illuusio, vaikutus lukijassa on tärkeä.
Blogikirjoittelussa on minulle samaa kuin kirjeissä. Toivon, että lukija saa jotain ajateltavaa ja ehkä lähettää takaisin jonkun kirjoitukseni synnyttämän ajatuksen, josta minä taas saan innoitusta.
Kirjoitin juuri kirjeen ystävälle. Siitä tuli hyvä olo. Sain järjestellyksi ajatuksiani joidenkin henkilökohtaisten asioiden suhteen, joita en yhteisviesteissä käsittele, ja tiedän, että hän pohtii niitä tykönänsä ja kertoo, mitä ajattelee pohtimistani asioista. Nautin myös siitä, että eläydyin kirjoittaessa hänen elämäänsä ja muistelin pitkään, mitä olemme yhdessä kokeneet.
Kirjoitatko kirjeitä? Olisiko koronakaranteenin aika tähän tehtävään sopivaa aikaa?
Yksi tapa kirjoittaa kirjeitä on se, että kirjoittaa kirjeet niille elämänsä ihmisille, joille ne ovat jääneet kirjoittamatta ja joita ei ehkä edes enää ole. Silloin ne ovat kirjeitä itselle ja niistä voi tutustua omaa persoonaansa. Voihan kirjeen kirjoittaa myös itselleen, nykyiselle, menneelle tai tulevalle. 'Hei Maiju, siellä hoivakodissa... kuinkas 100-vuotisbileissä hurisee?'
