 |
| Pieni kalastajavene, kuva: Ume |
Harvinainen raukeus levisi jäseniin. Onni on ehkä jännittämättömyyden tila, minä ajattelin, mutta samassa hylkäsin sen ajatuksen. Päätelmä oli liian negatiivinen päteäkseen muuta kuin yksityistapauksiin, kuten esimerkiksi tähän hetkeen, jonka se tosin kattoi täydellisesti. Mutta tällöinkin oli edellytyksenä että sitä ympäröivä suhteiden verkosto oli omilla ehdoillaan kutakuinkin tasapainossa, ja että oli ollut aikaisempi tilanne, johon nähden tämä oli muutos parempaan.
Yllä on ote Eeva Kilven romaanista Tamara vuodelta 1972.
Ja Sinisessä muistikirjassa 2018 Kilpi kirjoittaa muistinpanojaan vuodelta 2003, kolmenkymmenen vuoden kuluttua Tamarasta. Tuttua asiaa!
16.2.2003 KLO 13
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä että se jännitys edes ajoittain hellittäisi.
14.4 2003 KLO 22.20
Onnea tuntee silloin kun pitkä sydämentykytys lakkaa ja olo helpottuu.
Eeva Kilven aiheita pohtiessani aloin miettiä myös muiden kirjailijoiden toistuvia aiheita. Kyllähän se on niin, että kirjailijat usein pohtivat samaa ydinasiaa läpi koko tuotantonsa. Jopa me bloggarit (ainakin monet meistä) teemme niin.
Me selvittelemme omaa mieliteemaamme yhä uudelleen, olkoon kirjoituksen aihe sitten kirjan esittely tai arvostelu, matkakertomus tai omia ajatuksia elämän menosta. Joillakin painotus on alusta asti päätetty asia, yhteiskunta, vähemmistöt, luonnon puolustaminen, maailman hämmästely, epäkohdista kirjoittaminen, naisnäkökulma, eksistentialismi jne, mutta vaikka emme olisi päättäneet mitään, me päädymme vaistomaisesti tietynlaisiin aiheisiin ja käsittelytapoihin ja vasta paljon kirjoitettuamme huomaamme olevamme yhä uudelleen samojen ajatusrakennelmien kimpussa.
Mikä on sinun ikipohdintasi?
Minun ydinlauseikseni näyttäisivät muotoutuneen seuraavat:
1. Ihminen on säröinen olento ja sellaisena kiinnostava.
2. Myötätuntoisuus on elintärkeää.
3. On ilo saada elää.
Pelkistettyinä juuri näin, voisi niistä kirjoittaa mutkikkaamminkin, mutta näin on hyvä: säröisyys, myötätunto ja elämänilo.
Jos kirjoitan kriittisesti jostakin asiasta, ilmiöstä tai henkilöstä, niin usein pohjana on vastenmielisyyteni epäoikeudenmukaisuutta ja toisten alaspainamista kohtaan.
Katsoin toistamiseen aivan ihanan dokumenttielokuvan Dagny - jos jään istumaan, kuolen. Dokumentti kertoo ruotsalaisesta 106-vuotiaasta Dagny Karlssonista. Elokuvan ohjaaja on Finn Power -taiteilijaniminen mies Ahvenanmaalta. Itse asiassa elokuva on kuvaus elokuvan teosta ja Finnin ja Dagnyn ystävyydestä. Loppuosassa dokumenttia ihmiset eri puolilta maailmaa kiittävät somessa Dagnyä innoituksesta ja positiivisen mallin antamisesta. Viimeksi mieleen jää Dagnyn lause: "Elämä on niin iloista kuin miksi sen tekee."
Dagny-dokkari on elämänmyönteisyydessään sukua elokuvalle Anna hyvän kiertää, joka myös on toiminut inspiraationa monelle. Molemmat ovat oikein sopivia pääsiäiselokuvia.