Olen nyt ollut kohta kaksi viikkoa Espanjan loman jälkeen Suomessa. Eilen aurinko näyttäytyi ensimmäisen kerran, valjusti, vähän aikaa. Olin siitä tavattoman kiitollinen. Jos tänään tapahtuu sama, riennän lenkkipolulle.
Costa del Solilla paistoi aurinko yhtä vaille kaikkina päivinä.
![]()
Yllä oleva kuvani on Benalmádena Pueblosta, jossa kävelimme puoli päivää pysähdellen kuvaamaan maisemia ja yksityiskohtia. Kaksi seuraavaa ovat Mijasin kaupungista. Siellä vietimme kokonaisen päivän.
Kun tulin pienestä putiikista, saippuakaupasta, löysin mieheni juttelemassa paikallisten miesten kanssa. Hän esitteli nämä miehet minulle kollegoinaan, eläkeläismiehinä.
Tässä siis muutama kuva siitä, mitä puuhailimme Aurinkorannikolla. Kävimme paljon museoissa ja taidenäyttelyissä sekä kahdessa konsertissa. Muutoin olimme aamusta iltaan ulkona, vietimme aikaa lähikaupungeissa, vuokra-asunnon patiolla ja uima-altaalla, meren rannalla ja lounaskahviloiden terasseilla. Patikoimme puistoissa ja vuoren rinteen vaelluspoluilla.
Kävimme päiväseltään myös Gibraltarilla kokemassa tuulahduksen Britanniaa. Siellä kiinnostavaa oli ensimmäisen maailmansodan museo, jossa pääsi eläytymään sen aikaiseen elämään.
Osuin juuri paikallislehdessä kiinnostavaan matkailuaiheiseen tekstiin. Siinä mainittiin amerikkalaisen Hervey Allenin 1933 julkaistu kolmiosainen seikkailukertomus, jossa Anthony Adverse -niminen hahmo kokee monenlaista matkatessaan 1700 ja 1800 -luvuilla eri maanosissa ja osallistuessaan niiden myrskyisiin tapahtumiin.
Ote Anthony Adversesta:
Kukaan meistä ei enää tyydy elämään nykyisyydessä ja nauttimaan asioista sellaisenaan. Ajattelemme aina joko menneisyyttä tai tulevaisuutta koettaen aina korjata sitä, mikä meille jo on tapahtunut, tai laatien suunnitelmia vastaisen varalle. Näin olen nykyaikaa on meille tuskin olemassa. Se on aina, ja etenkin juuri meidän päivinämme, jonkinlainen tyhjä väliaika. Toisin sanoen, me emme koskaan ole, olemme juuri olemaisillamme.
Matkustaminen muodostaa tässä alituisessa tyhjyydessä ainoan poikkeuksen. Vain matkustaessamme me elämme kuten tarkoitus on: nykyisyydessä. Kaikki muuttuu silloin täysin eläväksi ja todelliseksi. Olemme jättäneet menneisyyden taaksemme ja tulevaisuuden täytyy odottaa. Sille ei voida tehdä mitään. Näin me lyhyen tuokion ajaksi jätämme sikseen omaa itseämme koskevat huolet ja vain elämme. Tämä tapahtuu äkkiä - ja kestää hetken. Ja olemme onnellisia; huomaamme ihmeeksemme, miten hauskaa on elää, olla oma itsemme.
Olen huomannut, että monet ihmiset löytävät toisensa ja ystävystyvät matkustaessaan yhdessä, mutta tultuaan perille he jälleen kadottavat sekä toisensa että itsensä. He miettivät."Miten on mahdollista, että tuo ihminen minun mielestäni laivassa tai vaunussa oli niin mielenkiintoinen."
Tämä teksti kuulostaa modernilta. Vain tekstin lopussa mainitut kulkuneuvot paljastavat sen iän. Harvempi enää matkustaa laivalla ja varsinkaan vaunuilla.
Lentomatkailun päästöt puhuttavat, ja matkustaminen aiheuttaa paljon muutakin ympäristöhaittaa ja harmia. Kun minun kaltaiseni tavalliset ihmiset ovat päässeet hekin matkustamisen makuun, on syntynyt massaturismia, joka aiheuttaa paikallisille ihmisille ärtymystä.
Toisaalta, mistä esim. gibraltarilaiset saavat elantonsa, jos matkailu loppuu?
Kuvan joutsenet ovat Benalmádenan Paloma-puistosta. Tässä laajassa puistossa on paljon eläimiä, kanoja, kukkoja, tipuja, jäniksiä, kissoja sekä monenlaisia maa- ja vesilintuja, isoja viheralueita, kaksi lampea, patsaita, levähdyspaikkoja, leikkipaikkoja, aikuisten kuntoilulaitteita ja kahvila. Puistoon kuuluu myös erillinen kaktuspuisto, jossa kaktukset jonkalaisia meillä kasvaa pieninä kukkapurkeissa, seisovat ihmistä kookkaampina.
Olette ehkä ihmetelleet otsikon "influenceria". Oletteko, vai onko se itsestään selvää kaikille muille paitsi minulle?
Helsingin Sanomissa 11.11. Katarina Baer kertoo Merkintöjä-kolumnissaan Tubettajat, nuo söpöt höpöttäjät WSOY:n tilaisuudesta, jossa julkistettiin Antti Tuiskusta kertova fanikirja-tietokirja Antti Tapani.
Tuisku oli tervehtinyt läsnäolijoita:"Hyvät influencerit." Influencerit koostuivat someammattilaisista eli sosiaalisen median sisällöntuottajista, joita ovat artikkelin mukaan tubettajat, bloggaajat ja instatähdet, muun muassa.
"Somettajia on joka lähtöön. Lapsille sisältönsä suuntaava tubettaja yhdistää jutuissaan hulluttelua ja omia mielipiteitään. lifestyle-vloggaaja voi kertoa vanhemmuudestaan, kirjabloggaaja lukemistaan kirjoista... Listaa voi jatkaa loputtomasti."
Jutussa kerrotaan myös, että "omien somekanaviensa pyörittäjät" mainostavat tuotteita ja menestyneimmät influencerit ovat ansainneet yli satatuhatta vuodessa ja uupuneet työssään.
Nyt kun tässä kolumnissa mainitaan kirjabloggaajatkin, niin ilmoitan, että Marjatta Mentula ei ole tienannut höpötyksillään senttiäkään, eikä myöskään sitä halua.
Joistakin keskusteluista olen päätellyt, että jotkut kirjabloggaajat ovat tässä eri linjoilla. On sellaista ilmapiiriä, että on tehty - pyytämättä - ilmaista työtä kustantamoille ja ollaan odottamassa jotain vastineeksi.
Nykyäänhän on muutoinkin, myös työelämässä, sellainen ajattelu vallalla, että kaikesta pitää saada palkka. Huomasin sen jo viimeisinä vuosinani opettajana, kun matematiikan opettajat alkoivat laskea, että isojen valtakunnallisten kokeiden korjaamisesta pitäisi saada erityiskorvaus. Menihän niissä kielten kokeiden korjauksissakin joskus koko pääsiäisloma, mutta toisaalta - se oli antoisaa työtä, oli palkitsevaa nähdä, miten omat oppilaat pärjäsivät, ja tulihan sitä vapaata joskus taas jonkin lyhennetyn päivän yhteydessä. Olin ehdottomasti kutsumusopettaja - ja olen kutsumusbloggaaja! Nautinto tulee itse tekemisestä. Tämä on joidenkin ihmisten mielestä tyhmä asenne, mutta se on myös onnellistuttava ja merkitystä tuova asenne. Olen mielellään tyhmä ja onnellinen.
Baer kysyy kolumninsa lopussa, "mikä nimike sopisi kaikille omien somemedioidensa pyörittäjille ja kertoisi siitä, kuinka paljon mielipidevaltaa he käyttävät". Vaikuttaja-termi on suomen kielessä jo varattu muille ihmisryhmille, lähinnä poliitikoille.
Työssäni opettajana olin tietenkin influenceri, usein sisällöntuottajakin, kun rakensin opetusmateriaaleja, kokeita ja päivänavaustekstejä. Toivottavasti vaikutukseni oli pääsääntöisesti hyvä.
Blogikirjoittelulla en koe vaikuttavani. Se on minulle harrastus, jossa parasta on omien ajatusten selvittely ja keskustelu. Myös lukiessa tapahtuu pohdintaa, kirjoittelu jatkaa sitä. Nämä ovat luullakseni muidenkin kirjabloggaajien yleisimmät motiivit tätä nykyä, ja toivottavasti edelleen, koska sellaisessa rennossa, amatöörimäisessä, keskustelevassa ilmapiirissä viihdyn.
![]()
P.S. Kiitos Pentti Salinille, jonka Penan pakeilta kolumnista Matkailu ahdistaa paikallislehti Keskilaaksossa löysin Hervey Allenin. Pentti lähetti minulle vielä ystävällisesti sähköpostissa pitemmän sitaatin, jota tässä kirjoituksessani käytin. WSOY on julkaissut kirjasarjan Anthony Adverse I-III vuonna 1959.
Costa del Solilla paistoi aurinko yhtä vaille kaikkina päivinä.
Yllä oleva kuvani on Benalmádena Pueblosta, jossa kävelimme puoli päivää pysähdellen kuvaamaan maisemia ja yksityiskohtia. Kaksi seuraavaa ovat Mijasin kaupungista. Siellä vietimme kokonaisen päivän.
 |
| Kuva:Ume |
Kun tulin pienestä putiikista, saippuakaupasta, löysin mieheni juttelemassa paikallisten miesten kanssa. Hän esitteli nämä miehet minulle kollegoinaan, eläkeläismiehinä.
 |
| Kuva:Ume |
Tässä siis muutama kuva siitä, mitä puuhailimme Aurinkorannikolla. Kävimme paljon museoissa ja taidenäyttelyissä sekä kahdessa konsertissa. Muutoin olimme aamusta iltaan ulkona, vietimme aikaa lähikaupungeissa, vuokra-asunnon patiolla ja uima-altaalla, meren rannalla ja lounaskahviloiden terasseilla. Patikoimme puistoissa ja vuoren rinteen vaelluspoluilla.
Kävimme päiväseltään myös Gibraltarilla kokemassa tuulahduksen Britanniaa. Siellä kiinnostavaa oli ensimmäisen maailmansodan museo, jossa pääsi eläytymään sen aikaiseen elämään.
Osuin juuri paikallislehdessä kiinnostavaan matkailuaiheiseen tekstiin. Siinä mainittiin amerikkalaisen Hervey Allenin 1933 julkaistu kolmiosainen seikkailukertomus, jossa Anthony Adverse -niminen hahmo kokee monenlaista matkatessaan 1700 ja 1800 -luvuilla eri maanosissa ja osallistuessaan niiden myrskyisiin tapahtumiin.
Ote Anthony Adversesta:
Kukaan meistä ei enää tyydy elämään nykyisyydessä ja nauttimaan asioista sellaisenaan. Ajattelemme aina joko menneisyyttä tai tulevaisuutta koettaen aina korjata sitä, mikä meille jo on tapahtunut, tai laatien suunnitelmia vastaisen varalle. Näin olen nykyaikaa on meille tuskin olemassa. Se on aina, ja etenkin juuri meidän päivinämme, jonkinlainen tyhjä väliaika. Toisin sanoen, me emme koskaan ole, olemme juuri olemaisillamme.
Matkustaminen muodostaa tässä alituisessa tyhjyydessä ainoan poikkeuksen. Vain matkustaessamme me elämme kuten tarkoitus on: nykyisyydessä. Kaikki muuttuu silloin täysin eläväksi ja todelliseksi. Olemme jättäneet menneisyyden taaksemme ja tulevaisuuden täytyy odottaa. Sille ei voida tehdä mitään. Näin me lyhyen tuokion ajaksi jätämme sikseen omaa itseämme koskevat huolet ja vain elämme. Tämä tapahtuu äkkiä - ja kestää hetken. Ja olemme onnellisia; huomaamme ihmeeksemme, miten hauskaa on elää, olla oma itsemme.
Olen huomannut, että monet ihmiset löytävät toisensa ja ystävystyvät matkustaessaan yhdessä, mutta tultuaan perille he jälleen kadottavat sekä toisensa että itsensä. He miettivät."Miten on mahdollista, että tuo ihminen minun mielestäni laivassa tai vaunussa oli niin mielenkiintoinen."
Tämä teksti kuulostaa modernilta. Vain tekstin lopussa mainitut kulkuneuvot paljastavat sen iän. Harvempi enää matkustaa laivalla ja varsinkaan vaunuilla.
Lentomatkailun päästöt puhuttavat, ja matkustaminen aiheuttaa paljon muutakin ympäristöhaittaa ja harmia. Kun minun kaltaiseni tavalliset ihmiset ovat päässeet hekin matkustamisen makuun, on syntynyt massaturismia, joka aiheuttaa paikallisille ihmisille ärtymystä.
Toisaalta, mistä esim. gibraltarilaiset saavat elantonsa, jos matkailu loppuu?
 |
| Kuva:Ume |
Olette ehkä ihmetelleet otsikon "influenceria". Oletteko, vai onko se itsestään selvää kaikille muille paitsi minulle?
Helsingin Sanomissa 11.11. Katarina Baer kertoo Merkintöjä-kolumnissaan Tubettajat, nuo söpöt höpöttäjät WSOY:n tilaisuudesta, jossa julkistettiin Antti Tuiskusta kertova fanikirja-tietokirja Antti Tapani.
Tuisku oli tervehtinyt läsnäolijoita:"Hyvät influencerit." Influencerit koostuivat someammattilaisista eli sosiaalisen median sisällöntuottajista, joita ovat artikkelin mukaan tubettajat, bloggaajat ja instatähdet, muun muassa.
"Somettajia on joka lähtöön. Lapsille sisältönsä suuntaava tubettaja yhdistää jutuissaan hulluttelua ja omia mielipiteitään. lifestyle-vloggaaja voi kertoa vanhemmuudestaan, kirjabloggaaja lukemistaan kirjoista... Listaa voi jatkaa loputtomasti."
Jutussa kerrotaan myös, että "omien somekanaviensa pyörittäjät" mainostavat tuotteita ja menestyneimmät influencerit ovat ansainneet yli satatuhatta vuodessa ja uupuneet työssään.
Nyt kun tässä kolumnissa mainitaan kirjabloggaajatkin, niin ilmoitan, että Marjatta Mentula ei ole tienannut höpötyksillään senttiäkään, eikä myöskään sitä halua.
Joistakin keskusteluista olen päätellyt, että jotkut kirjabloggaajat ovat tässä eri linjoilla. On sellaista ilmapiiriä, että on tehty - pyytämättä - ilmaista työtä kustantamoille ja ollaan odottamassa jotain vastineeksi.
Nykyäänhän on muutoinkin, myös työelämässä, sellainen ajattelu vallalla, että kaikesta pitää saada palkka. Huomasin sen jo viimeisinä vuosinani opettajana, kun matematiikan opettajat alkoivat laskea, että isojen valtakunnallisten kokeiden korjaamisesta pitäisi saada erityiskorvaus. Menihän niissä kielten kokeiden korjauksissakin joskus koko pääsiäisloma, mutta toisaalta - se oli antoisaa työtä, oli palkitsevaa nähdä, miten omat oppilaat pärjäsivät, ja tulihan sitä vapaata joskus taas jonkin lyhennetyn päivän yhteydessä. Olin ehdottomasti kutsumusopettaja - ja olen kutsumusbloggaaja! Nautinto tulee itse tekemisestä. Tämä on joidenkin ihmisten mielestä tyhmä asenne, mutta se on myös onnellistuttava ja merkitystä tuova asenne. Olen mielellään tyhmä ja onnellinen.
Baer kysyy kolumninsa lopussa, "mikä nimike sopisi kaikille omien somemedioidensa pyörittäjille ja kertoisi siitä, kuinka paljon mielipidevaltaa he käyttävät". Vaikuttaja-termi on suomen kielessä jo varattu muille ihmisryhmille, lähinnä poliitikoille.
Työssäni opettajana olin tietenkin influenceri, usein sisällöntuottajakin, kun rakensin opetusmateriaaleja, kokeita ja päivänavaustekstejä. Toivottavasti vaikutukseni oli pääsääntöisesti hyvä.
Blogikirjoittelulla en koe vaikuttavani. Se on minulle harrastus, jossa parasta on omien ajatusten selvittely ja keskustelu. Myös lukiessa tapahtuu pohdintaa, kirjoittelu jatkaa sitä. Nämä ovat luullakseni muidenkin kirjabloggaajien yleisimmät motiivit tätä nykyä, ja toivottavasti edelleen, koska sellaisessa rennossa, amatöörimäisessä, keskustelevassa ilmapiirissä viihdyn.
P.S. Kiitos Pentti Salinille, jonka Penan pakeilta kolumnista Matkailu ahdistaa paikallislehti Keskilaaksossa löysin Hervey Allenin. Pentti lähetti minulle vielä ystävällisesti sähköpostissa pitemmän sitaatin, jota tässä kirjoituksessani käytin. WSOY on julkaissut kirjasarjan Anthony Adverse I-III vuonna 1959.