Mitä tapahtuu, kun näet tällaisen hyllyn kirjastossa. Alat kierrellä sitä hämmentyneeenä, pysähdyt, otat käteesi yhden kirjan ja toisen. Mitä, jokaisen kirjan välissä on kirjanmerkkinä vetoomus: Lukisipa joku minut, Lainaa minut, et kadu, En ole käynyt missään aikoihin, Karkoitus varastoon uhkaa, Kukaan ei ole koskaan lainannut minua, Pelasta minut!
Kukaan ei ole koskaan lainannut minua kuulostaa ihan samalta kuin kukaan ei ole koskaan rakastanut minua. Pelasta minut! Kyllä, kyllä pelastan...
Lainasin Juhani Peltosen lyhytproosaa, "sanarkiaa" sisältävän kirjan Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta, välissä lappu Olen nähnyt mihin lainaamatta jääneet kirjat joutuvat ja kirjastoreissullani mukana ollut mieheni lainasi Veikko Ilmastin muistelmateoksen Koiviston poika ja Zhadanovin lupaus. Sen välissä on lappu Alahyllyltä aitiopaikalle! Meidän olohuoneen pöydän pää on nyt se aitiopaikka.
Mistä tempaus lähti? Kouvolan pääkirjaston virkailija Tommi Yläoutinen oli huomannut, että on paljon tasokkaita kirjoja, jotka jäävät hyllyyn ja ideoi nostaa näitä kirjoja esiin inhimillistettyinä. Tunteisiin vetoava näyttelypöytä on saanut valtavan suosion. Sitä on tultu varta vasten katsomaan ja kirjoja lainattu solkenaan, oltu liikuttuneita ja keskusteltu toisten pöydän ympärille jähmettyneiden kanssa. Olipa joku sanonut haluvansa adoptoida jonkin näistä kirjoista ja ryhtyä sille ystäväksi.
Yläoutisen ideasta on noussut someilmiö ja kirjanpelastushaaste. Kirjaston Facebook-sivulla on näyttelystä video, jota on käyty katsomassa aivan eri määrin kuin mitään aiempaa. Xamkin (kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun) luovien alojen projektipäällikölle KirsiPurhoselle oli käynyt kuten muillekin, pöytä sai pysähtymään, minkä seurauksena hän myötätunnosta kirjoja kohtaan ja kirjaston luovuudesta ihastuneena kirjoitti tviitin, joka lähti lentoon. Hän käynnisti myös haasteen #lainaakirjaedeskerrankuussa.
Kirjastovirkailijat arvelevat, että tempauksen suosio on vastalause nykypäivän kiivaalle tahdille. Kirjan ikähän on yhä lyhyempi, kuten vaatteiden ja kodin esineiden. Eräs asiakas oli verrannut kertakäyttöistä suhtautumista kirjoihin ruokahävikin hyväksymiseen.
Kirjastot eivät voi säilyttää kaikkea, seinät tulevat vastaan, se on selvä. Virkailijoiden on suoritettava karsintaa ja samalla yritettävä säilyttää hyllyillään hyvä kokoelma. Olisi kuitenkin hyvä, että kirja luettaisiin edes kerran ennen kuin se joutuu myyntipöydän kautta silppuriin.
Minusta parasta kirjastoissa on juuri se, että niissä on eri aikojen kirjallisuutta, myös vanhempaa, kerroksia historiastamme. Miten me voisimme ymmärtää nykyaikaa katsomatta taaksepäin?
Lainaan lopuksi kirjastonhoitaja Arja Kuismaa Kouvolan Sanomien haastattelussa.
- Kirjamaailmassa hehkutetaan jatkuvasti vain uusimpia, varatuimpia ja eniten myytyjä. On virkistävä ajatus, että jotakin hyvää on ollut piilossa alahyllyllä, ja nyt se pääsee esiin.
