Tämä arvokkaasti kehystämäni postikortti on yksi alakoululaisten 90-luvulla Kuhmon Mielenterveysseuralle piirtämistä postikorteista. Kortin takana lukee vain Kontion koulu 6 A. Palkitsimme kyllä tekijät, mutta ilmeisesti he eivät halunneet nimiään painettuihin kortteihin.
Toimin muutaman vuoden tässä seurassa aktiivisesti. Suunnittelimme mielenterveysviikon teemaliitteitä paikallislehti Kuhmolaisen väliin, järjestimme luento- ja keskustelutilaisuuksia ja paljon muuta. Minulla on tallella kolme teemaliitettä nimeltään Nuori Selviytyjä, Yksinäinen Selviytyjä ja Iloinen Selviytyjä.
Vuoden 94 liitteessä puheenjohtajamme Tuomo Pulkkinen kirjoittaa pääkirjoituksessa otsikolla Kuka välittää minusta? näin:
Yksinäisyys, orpous ja turvattomuus ovat lisääntyneet. Työttömyys, epävarmuus tulevaisuudesta ja perheiden hajoaminen lisäävät epätoivoa. Seuraukset näkyvät käytöshäiriöinä, epätoivoisina tekoina ja itsemurhina.
Tällä viikolla vietetään maassamme valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Erityisesti tänä vuonna kiinnitetään huomiota lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin. Ei riitä, että teemaviikolla taivastellaan kuinka huonosti asiat ovat, vaan meidän jokaisen velvollisuus on kantaa huolta lähimmäisistämme vuoden kaikkina viikkoina.
Tämä yli kahdenkymmenen vuoden takainen kirjoitus, osa pitemmästä, on ihan tätä päivää.
Entä seuraava, varapj MM:n vuoden 95 liitteeseen kirjoittamia ajatuksia otsikoituna Mistä ilo löytyy?
Niin mistä? Minkä polun päästä? Mökötystä, kyllästyneitä ilmeitä näkyy kyllä katukuvassa, mutta harvemmin ilosta säteileviä silmiä, solisevaa naurua ja kevyttä askelta.
Kysyin koulussa yläastelaisilta tuon otsikon kysymyksen. Sain seuraavia vastauksia: Olen iloinen, kun jotkin asiat menevät kohdalleen, kun saan kokeista jonkin muun numeron kuin nelosen, jos jouluaattona sataa lunta. Nuorten viisaudesta taas kerran ilahtuneena totean: onnelliset ihmiset odottavat elämältä vähemmän.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa Maaria Oikarisen kirjasta Lucian silmät, joka on valtavan hyvä kuvaus maniasta, mutta on ollut niin paljon kivaa menoa, etten ole ehtinyt. Jostain syystä aloin penkoa leikekirjojani ja osuin näihin vanhoihin lehtiliitteisiin. Tuli nostalginen olo.
Olin kirjoittanut tuossa Ilo-jutussa myös näin:
Meidän olisi hyvä suoda itsellemme iloa jokaikinen päivä; kysyä itseltämme, mikä tekee Minut iloiseksi ja tehdä sitä. Me voimme hyvin rakastavassa ilmastossa. Jatkuva vaatiminen vetää taatusti suupieliä alaspäin.
No, nyt on ollut lehdissä päinvastaisia kirjoituksia, miten hedonistinen nykyihminen hemmottelee itseään alvariinsa, eikä jaksa ponnistella kaukana olevien tavoitteiden hyväksi. En ihan usko tätä. En näe tällaista ympärilläni.
Kirjablogien mielenterveysviikko kirjavinkkeineen ja ajatuksineen on ollut hyvä asia. En ole ehtinyt kaikkia kiinnostavia kirjoituksia edes vielä lukea.
Eräässä Selviytyjä-kirjoituksessa lainataan Germaine Greerin ajatusta, jonka koen omakseni.
Aina kun ihminen keventää
sydäntään vieraalle
hän vahvistaa sitä rakkautta
joka yhdistää ihmiskunnan.
Lisäys 28.11.
Vielä aiheesta kauempana olevien tavoitteiden eteen ponnisteleminen vs hetken mielihyvään tähtäävä hedonismi.
En koe näiden olevan toistensa vastakohtia tai toisilleen vaihtoehtoisia olomuotoja. Kun ei jaksa ponnistella, niin se on kai lähinnä ankeata näköalattomuutta ja epätoivoa, ei mukavaa nautiskelua.
Puhutaan poikien huonontuneesta koulumenestyksestä ja siitä, että nämä valitsevat ihan muuta tekemistä kuin koulutehtävien tekemisen. No, samalla pidetään yllä ilmapiiriä, ettei koulutuksella mitään saa, työpaikkoja ei ole ja opit menevät hukkaan. Nuorille pitäisi korostaa sitä, että oppimisesta todellakin on aina hyötyä, muutoinkin kuin työpaikan saannissa. Kun tajuaa itseään ja maailmaa, niin löytää kaiken aikaa kiinnostavaa ja elämästä nauttii toisin kuin oppimattomana. Mielestäni.