Kuljin perjantai-iltana Kouvolan Taiteiden yön tapahtumissa. Olin katsomassa valokuvanäyttelyä ja mietin juuri, joko pitäisi kiirehtiä Kymi Sinfoniettan konserttiin, johon tiesin olevan tungosta. Kaupunki tarjosi ilmaisen konsertin, jossaJaakko Ryhänen lauloi suomalaisten rakastamia vanhoja suosikkilauluja Merikannon Elämälle-laulusta George de Godzinskyn Äänisen aaltoihin.
Vilkaisin puhelintani ja huomasin viestin pojalta Turusta "Terrori-iskuja Turussa, kunnossa ollaan". Mieheni oli jäänyt juttelemaan jonkun näyttelyvieraan kanssa vähän matkan päähän. Hän katsoi kysyen minuun, koska huomasi epätavallisen totisuuteni ja naurahti, että vaimo on sen näköinen, että nyt pitää jo mennä. Vaikka tämä oli odotettavissa (miksi Suomi olisi poikkeus), niin kyllä se kosketti.
Kun Ryhänen lauloi komealla bassollaan Merikannon säveltämää laulua Merellä ja musiikki vyöryi kappaleen lopussa valtavalla voimalla, minä täytyin yhtäaikaa monista tunteista, surusta, rakkaudesta, huolesta, voimasta olla hyvän puolella, yhteisöllisyyden tunteista ja onnellisuudesta.
Lopussa konserttia Ryhänen lauloi Rauno Lehtisen Muuttuvat laulut. Sen sanoissa on joitain kysymyksiä, jotka pyörivät mielessä tänä päivänä.
Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa
![]()
Kuva on Turusta Tall Ship -tapahtumasta, jossa kävin heinäkuussa. Rantakatu oli niin täynnä ihmisiä, että eteneminen kävi hitaasti.
Barcelonassa oli päivää ennen Turkua vielä pahempi terroristi-isku. Barcelonalaiset ovat laulaneet katalaaniksi "No tenim por" ja turkulaiset sanovat samaa "Me emme pelkää". Elämä jatkuu niin La Ramblalla kuin Turun toreillakin. Ihmiset ovat auttaneet toisiaan ja tarjonneet tukeaan.
Eräs asia, jota en hyväksy on se, että maahanmuuttovastaiset liikkeet Suomi ensin ja Ilja Janitskin presidentiksi (olen luullut, että tämä on vitsi) aloittivat pian aamun hiljaisen hetken jälkeen Turussa mökänsä ja vihahuutonsa kaikkia maahanmuuttajia vastaan.
Ei minkäänlaista kunnioitusta, tästäkin tilanteesta pitää saada vauhtia omalle viha-agendalle.
Ei ole myöskään annettu arvoa sille, että terroristia on ollut takaa-ajamassa huomattava määrä maahanmuuttajataustaisia, ja ne kaksi miestä, jotka loukkaantuivat puukoniskuista naisia suojatessaan olivat nimeltään Hassan ja Hasan.
Turun torille hiljaiseen hetkeen pyörätuolilla saapunut Hassan Zubier sanoi medialle, että on surullinen ihmiskunnan puolesta. Hänen sanomansa viharyhmille kuuluu:
Se olin minä, jonka nimi on Hassan ja toinen, jonka nimi on Hasan, muiden lisäksi, jotka tekivät parhaansa auttaakseen. Ihmisten pitäisi ajatella sitä, kun tuntee vihaa uskontoa ja maahanmuuttajia kohtaan.
En tiedä, miten paljon minusta olisi auttajaksi tuollaisen tilanteen ollessa päällä. Sen ainakin tiedän aivan varmasti, etten pystyisi seisoskelemaan ja kuvaamaan kylmästi uhreja ja tekijää.
Alla on kuva Barcelonan kuulusta kävelykadusta La Ramblasta, josta käytetään myös monikollista nimeä Las Ramblas tai katalaaninimeä Les Rambles. Kuva on vuodelta 2004 iltavalaistuksessa, jolloin pidin siitä eniten kadun hienon kiiltävän pinnan vuoksi. Ajat muuttuvat, kuljin tuolloin ison videokameran kanssa. Sellaisia ei enää käytetä.
![]()
Toinen kuva on otettu samana vuonna, sekin illalla, suurten pankkirakennusten edessä. Nämä vesipaadet tuovat mieleeni Ryhäsen muhkean basson ja orkesterin väkevät vyörytykset. Seuraavana kesänä olivat kaikki suihkulähteet kiinni kuivuuden vuoksi, ja vuonna 2008, jolloin vierailimme kaupungissa vielä kerran, vain pienimmät olivat toiminnassa. Kuvan valtavat vesiteokset olivat edelleen, vai taasko, poissa käytöstä.
Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ilmiöt on akuutti asia, jonka tärkeyden useimpien maailman maiden johtajat jo näkevät. Nykyinen USA:n presidentti Donald Trump ei ikävä kyllä näe.
![]()
Kaikesta huolimatta, jatketaan elämää yhdessä eteenpäin. Katsotaan mitä huominen tuo.
Lisäys 21.8.
Luin tämän tekstini uudelleen korjaten välimerkkejä. Täytyy vielä lisätä yksi selitys, jos joku ihmettelee, miten tunsin konsertissa myös onnellisuutta surun seassa. Se oli onnea siitä, että meillä on taidetta, joka lohduttaa.
Alla on hyvää keskustelua. Kannattaa lukea ja kommentoida, jos haluaa. Olen saanut tästä keskustelusta paljon, kuten myös Kyöstin blogissa (klik) käydystä.
Vilkaisin puhelintani ja huomasin viestin pojalta Turusta "Terrori-iskuja Turussa, kunnossa ollaan". Mieheni oli jäänyt juttelemaan jonkun näyttelyvieraan kanssa vähän matkan päähän. Hän katsoi kysyen minuun, koska huomasi epätavallisen totisuuteni ja naurahti, että vaimo on sen näköinen, että nyt pitää jo mennä. Vaikka tämä oli odotettavissa (miksi Suomi olisi poikkeus), niin kyllä se kosketti.
Kun Ryhänen lauloi komealla bassollaan Merikannon säveltämää laulua Merellä ja musiikki vyöryi kappaleen lopussa valtavalla voimalla, minä täytyin yhtäaikaa monista tunteista, surusta, rakkaudesta, huolesta, voimasta olla hyvän puolella, yhteisöllisyyden tunteista ja onnellisuudesta.
Lopussa konserttia Ryhänen lauloi Rauno Lehtisen Muuttuvat laulut. Sen sanoissa on joitain kysymyksiä, jotka pyörivät mielessä tänä päivänä.
Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa
Kuva on Turusta Tall Ship -tapahtumasta, jossa kävin heinäkuussa. Rantakatu oli niin täynnä ihmisiä, että eteneminen kävi hitaasti.
Barcelonassa oli päivää ennen Turkua vielä pahempi terroristi-isku. Barcelonalaiset ovat laulaneet katalaaniksi "No tenim por" ja turkulaiset sanovat samaa "Me emme pelkää". Elämä jatkuu niin La Ramblalla kuin Turun toreillakin. Ihmiset ovat auttaneet toisiaan ja tarjonneet tukeaan.
Eräs asia, jota en hyväksy on se, että maahanmuuttovastaiset liikkeet Suomi ensin ja Ilja Janitskin presidentiksi (olen luullut, että tämä on vitsi) aloittivat pian aamun hiljaisen hetken jälkeen Turussa mökänsä ja vihahuutonsa kaikkia maahanmuuttajia vastaan.
Ei minkäänlaista kunnioitusta, tästäkin tilanteesta pitää saada vauhtia omalle viha-agendalle.
Ei ole myöskään annettu arvoa sille, että terroristia on ollut takaa-ajamassa huomattava määrä maahanmuuttajataustaisia, ja ne kaksi miestä, jotka loukkaantuivat puukoniskuista naisia suojatessaan olivat nimeltään Hassan ja Hasan.
Turun torille hiljaiseen hetkeen pyörätuolilla saapunut Hassan Zubier sanoi medialle, että on surullinen ihmiskunnan puolesta. Hänen sanomansa viharyhmille kuuluu:
Se olin minä, jonka nimi on Hassan ja toinen, jonka nimi on Hasan, muiden lisäksi, jotka tekivät parhaansa auttaakseen. Ihmisten pitäisi ajatella sitä, kun tuntee vihaa uskontoa ja maahanmuuttajia kohtaan.
En tiedä, miten paljon minusta olisi auttajaksi tuollaisen tilanteen ollessa päällä. Sen ainakin tiedän aivan varmasti, etten pystyisi seisoskelemaan ja kuvaamaan kylmästi uhreja ja tekijää.
Alla on kuva Barcelonan kuulusta kävelykadusta La Ramblasta, josta käytetään myös monikollista nimeä Las Ramblas tai katalaaninimeä Les Rambles. Kuva on vuodelta 2004 iltavalaistuksessa, jolloin pidin siitä eniten kadun hienon kiiltävän pinnan vuoksi. Ajat muuttuvat, kuljin tuolloin ison videokameran kanssa. Sellaisia ei enää käytetä.
Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ilmiöt on akuutti asia, jonka tärkeyden useimpien maailman maiden johtajat jo näkevät. Nykyinen USA:n presidentti Donald Trump ei ikävä kyllä näe.
Kaikesta huolimatta, jatketaan elämää yhdessä eteenpäin. Katsotaan mitä huominen tuo.
Lisäys 21.8.
Luin tämän tekstini uudelleen korjaten välimerkkejä. Täytyy vielä lisätä yksi selitys, jos joku ihmettelee, miten tunsin konsertissa myös onnellisuutta surun seassa. Se oli onnea siitä, että meillä on taidetta, joka lohduttaa.
Alla on hyvää keskustelua. Kannattaa lukea ja kommentoida, jos haluaa. Olen saanut tästä keskustelusta paljon, kuten myös Kyöstin blogissa (klik) käydystä.